Menneitä tapahtumia

Omakotiyhdistyksen kesäretki Ruissaloon pe 6.6.2025

KESÄRETKELTÄ TIETOA JA MYTOLOGIAA
Kirjoittanut Elisabet Aho

Mikä olisikaan sopinut paremmin alkukesään, kuin kesäretki Ruissaloon, Turun Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan ja sen kasvihuoneisiin.

Turussa nautitun lounaan jälkeen meitä oli Ruissalossa vastaanottamassa biologi Janne Aho.

Hän johdatti meidät 27-vuoden kokemuksella lääkekasvien ja myrkkykasvien maailmaan. Monipuolinen oppaamme kertoi, että hänen erityisenä mielenkiinnon kohteena ovat trooppiset orkideat, viralliset lääkekasvit sekä myrkkykasvit. Saimme tietää, että Orkidealajeja on 30 000 ja lisää löydetään kaiken aikaa. 

Siirryimme kasvihuoneiden kosteaan lämpöön. Ryhmämme pakkautui Aavikkohuoneen nurkkaukseen ja saimme ensi kosketuksen paksulehtiseen Aloea Vera kasviin, jonka varresta oppaamme veisti paloja, joilla sai viilentää otsaansa.  Aavikkohuoneen lämpö nousee kesällä 40 asteeseen, siellä Tyräkit viihtyvät.  Ne ovat erittäin myrkyllisiä, myös meille tuttu Joulutähti, joka sekin yllättäen kuuluu Tyräkkeihin.  Kuten monet muutkin kasvit, Tyräkit ovat lääketutkimuksen tärkeä kohde.  Myrkkyjä tutkittaessa löytyy monikertaisesti laimennettuina ja oikein annosteltuina lääke kivun hoitoon tai parantamiseen. 

Ryhmämme oli suuri, mutta sukkuloimme joustavasti kapeilla käytävillä vesihöyryjen lomassa

Aavikkohuoneesta Uuden maailman Tropiikkihuoneeseen, Aasia-Afrikkahuoneeseen, Välimeren huoneeseen ja Vuorikasvihuoneeseen.  Oppaamme nosti esiin runsaskukkaisen Punatalvion Madagaskarilta. Kuuntelimme melkein henkeä pidättäen, kuinka tämä kasvi löydettiin vuonna 1966 lääkkeeksi lasten Leukemiaan, johon ei siihen mennessä ollut mitään lääkettä. Nyt myös muita imukudossyöpiä hoidetaan menestyksekkäästi Punatalvion ansiosta.     

Biologioppaan tarinoista nousivat esiin Intialainen Käärmejuuri, jota käytettiin kylähulluuden hoitoon, nykyisin verenpainelääkkeenä, Enkelipasuunankukka, joka on yksi tärkeimpiä lääkekasvejamme ja että kaunis Oleanteri on tappavan myrkyllinen!

Kaiken tärkeän tiedon jälkeen oli kiehtovan kasvimytologian vuoro, josta Janne Aho osasi kertoa mielenkiintoisesti ja värikkäästi.  Kuulimme, kuinka surun ja rakkauden taruista syntyi ikiaikaisia kasveja.  Perussa Inka-prinsessa vuodatti onnettoman rakkauden kyyneleitä ja jokaisesta kyyneleestä kasvoi Orkidea neljän kilometrin korkeudessa, jossa juuri nämä Orkideat yhä elävät.  Amazonilla kaunis prinsessa hukkui lampeen, johon kuu heijastui.  Hänestä syntyi vesien kaunein tähti, Jättilumme.  Se aukeaa myös täällä kasvihuoneen lammessa kerran vuodessa, myöhään illalla ja kukoistaa yhden yön.  Sen aika ei ollut nyt, saimme vain kuvitella, kuinka huumavan kaunis Jättilumme hetken on. Oli vielä prinsessa, joka rakastui tarujen Auringonjumalaan. Huonostihan siinä kävi, prinsessa sokaistui liian lähelle aurinkoa ja paloi.  Mutta hän tulee öisin suutelemaan puun oksia ja vuodattaa kyynelissään makeaa tuoksuaan, Jasminin tuoksua!

Tarinat kertoivat rakkaudesta, joka ei koskaan toteutunut – on kuitenkin Granaattiomena, jonka runsaat siemenet takaavat hedelmällisyyden. Sekä Myrtti, rakkauden ja onnen symboli, josta tehty seppele takaa niin ikään lapsionnen.  Myrtin oksa voidaan myös kietoa onnen jatkajaksi kauan naimisissa olleiden käsivarsiin.  Ryhmästämme löytyi samassa kuussa 65-vuotishääpäiväänsä viettävä pari!  He saivat tietysti Myrtin oksan muistoksi tästä hienosta vierailusta.

Lopuksi jäi vielä aikaa kierrellä ja tutustua ulkopuutarhaan, hyötykasveihin ja kukkaloistoon.

Pyörällä päästämme huimista tarinoista ja lääkekasvien ihmeellisistä voimista nousimme bussiin  kohti Vapaalaa, kunkin omaa puutarhaa ja kotikasveja.

Kuvat: Elisabet Aho


Kirjailija Elisabeth Aho Friherrsin Torpalla 15.5.2025